Onpa ollut ihana lukea kommenteista kuinka moni vanha tuttava on Ironladyn blogin löytänyt! Jättäkäähän kommentteihin omia kuulumisianne, olisi kiva tietää miten teillä rakkaat ystävät menee koiruuksienne kanssa.
Huhtikuun alussa Manta-muori pääsi kielikylpyyn, kun muu perhe lennähti Rukalle viettämään hiihtolomaa. Keskustelupalstan kautta löysin tuttavan, jolla oli tuttava, joka pystyi Mantan ottamaan hoitoon lomamme ajaksi. (Ja nettielämäkö ei muka kannata??) Maanantai-iltana kävimme tutustumaan Sandraan ja Suki-labradorinarttuun. Pikainen haistelu (koirilla siis) ja olivat kuin eivät olisi toisiaan huomanneetkaan. Sisällä Suki sitten muutaman kerran rähähti Mantalle, mutta Manta vain käänsi päätään pois ja väisti. Sandra kuitenkin oli erittäin mukava, ja omasi samansuuntaisia ajatuksia koiran kanssa elämisestä kuin minä, eikä uskonut, että heillä tulisi ongelmia olemaan, joten hoitopaikka oli siinä. (Oli meillä siis koirahotellikin Mantalle katsottuna, mutta jotenkin mieluummin noin vanhan jo jollekin hoitoon antaa, jos mahdollisuus vain on.)
Tiistai-iltana Manta sitten meni hoitoon Sandralle, ja maanantai aamuna kävin hakemassa pois. Päivät oli sujuneet "hyvin". Manta oli sitten heti minun poistuttua tehnyt sen mitä Bitchiltä voi odottaakin eli päättänyt, jotta hän sitten määrää tässä talossa, ja ominut Sandran makuuhuoneen ja sängyn itselleen. Siellä rouva oli tyytyväisenä rouskutellut Sukin luita, ja irvistellyt ovelle päin jos Suki oli uskaltautunut makkariin kurkkaamaan.. Että niin hyväkäytöksinen koira minulla!
Ulkoilut oli sujuneet leppoisissa merkeissä. Pentujen kanssa Manta oli kuulemma leikkinyt oikein kauniisti, parivuotiaat nartut saanut oppitunnin kuinka vanhoja koiria kohdellaan.
Muutama kuva hoitopäivistä:
Manta ja Suki
Kyllä se vielä juokseekin, vaikka harvemmin jo:
Ehdotonta lempipuuhaa:
Eipä ne ole pöllömmät maisemat lenkkeillä koiran kanssa täällä suurkaupungissakaan:
Danke schön Sandra!
Ja pari päivää (16.4.) hoidosta tultuaan Manta, 13vee, aloitti sitten juoksun! Olishan tuo saattanut jättää homman jo nuoremmille.
Tärppipäivätkin sitten oli (on edelleen?) ja tuli selväksi mitä tarkoitetaan sanonnalla kiimainen narttu!
Sunnuntaina olimme lasten ja Mantan kanssa kauniissa aurinkoisessa säässä ulkoilemassa lähimetsässä, kun ruskea-valkoinen uros kipsuttaa luoksemme. Olin tosi kurja tyyppi, ja siinä vaiheessa kun Milja kovasti ihmetteli "Äiti miksi tuo koira puree Mantan karvoja?" aloin koputella kepillä koirulia kuonolle aina kun sen pää hävisi Mantan hännän alle. Mantahan ei toki tätä pahakseen laittanut, päinvastoin, sain roikkua senkin niskavilloissa kun rouva vaan auliisti käänteli häntäänsä sivuun. Tuli sitten tämä uroksen omistaja ja kutsui koiransa luokseen ja jatkoivat matkaa.
Lähdimme sitten hissukseen kävelemään heidän peräänsä, Manta tuttuun tapaansa siinä meidän edellä jolkotellen. Pian Manta oli jo sen verran kaukana, että huutelin sitä takaisinpäin. Vain eipä käänny koirani. Kutsun vähän lujempaa. Ja vähän lujempaa. Vihellän. Karjun kaikki kirosanani ja eit koiran perään, ja vihdoin vaikutusta. Manta nostaa laukan ja painuu uroksen luokse!! Ei mitään. Lapset parkkiin siihen tielle, ja itse juoksujalkaa rakasta Kolmetoistavuotiasta Tottelevaisuusvaliotani hakemaan!! Ja sitten se ei anna ottaa itteensä kiinni! Kiva siellä metässä ryntäillä koiransa perässä joka yrittää raiskata kivan pikkupojan. Prkl!! Vihdoin sain niskavilloista kiinni, nöyrimmät pahoittelut, sakinhivutus ja raahaamaan rakkia takaisin lasten luokse. Loppu lenkki menikin tiukasti käskyn alla, kun yrittipä tuo pariin otteeseen lähteä uudestaan.
Että tulipa tämäkin päivä nähtyä kun Manta karkaa!!
Kommentit