1.12.
Maanantai-iltana Manta alkoi "lutkuttaa" itseään jatkuvasti, ajattelin, jotta ei kai se vaan tee juoksua! Ei enää! Illalla en veritippoja löytänyt, mutta eipä niitä parina ekana päivänä koskaan olekaan saanut kiinni, sen verran tarkka tyttö on.

2.12.
Illan ja yön kuuntelin tätä "lussuttamista" ja aamulla tarkistus. Ei ollut juoksu, tuli märkää. Siispä eläinlääkäriin.
Eläinlääkärissä otettiin verikoe, röntgenkuva ja ultra. Diagnoosi: ei pelkäämääni kohtutulehdusta, mutta kystia, tai jotain rakkuloita, kuitenkin. Seuraavasta juoksusta sitten todennäköisesti tulee ihan tulehdus.
Myös kreatiini (munuaisarvo) oli aika korkea 124 (viitearvo 27-124).
Hoidoksi Baytril-kuuri (antibiootti) ja suositus, jotta Manta olisi hyvä sterilisoida ja tehdä dialyysi.
Illan pohdinnoissa päädyin, että leikata ei enää, kuten ei dialyysiäkään. Kohtutulehdus hoidetaan minkä pystytään antibiooteilla ja elellään sen minkä päiviä on jäljellä. Operaatioita ei enää tehdä.

3.12.
Manta lopetti nuolemisen jo tiistai-iltana, yhden tabletin jälkeen ja oli täysin oma itsensä.
Päivällä yksin ollessaan jopa otti yhteen hain kanssa. Lasten Lego-hailta oli syöty evät ja pyrstö (ei syötysyöty, mutta pureksittu irti ja syleskelty pitkin lattioita). Syykin tähän yhteenottoon paljastui pian, hain suuhun oli säilötty juustoa (öh, tietenkään meillä lapset eivät syö muualla kuin
pöydän ääressä). Valtakunnassa kaikki hyvin.

4.12.
Torstaiaamuna pääsimme pitkästä aikaa siis normaalille aamulenkille, parinkymmenen minuutin lenkki lähimetsässä. Loppulenkistä Manta alkoi väsymään ja kirosin itseni, että vein kipeän koiran niinkin pitkälle lenkille. Pissi-kakkareissu olisi hyvin riittänyt.
Klo12 lähdin hakemaan Tyttöä lastentarhasta ja otin Mantankin mukaan ajelulle, se kun siitä niin pitää, mukaanpääsemisestä.
Kun tultiin pihaan ja otin Mantan autosta, se hyppäsi sieltä normaalisti ja jäi niille sijoilleen seisomaan. Olin
ihan ihmeissään. Pian syy tälle selvisi, ja Manta laatoitti uudestaan pihamme. Oksennuksia taisi tulla 7 kpl. Noh, kohtuunormaalia rankan antibioottihoidon yhteydessä.
Koira sisälle, ja olohuoneeseen meni makoilemaan (kuten aina).
Kolmelta vein Tytön takaisin lastentarhaan juhlaan, ja kotiintullessa ihmettelin miten kovin vaisu Manta on. Ei normaalia kengänkantoseremoniaa, vain pikainen ovella käynti ja hännänhuiskutus.
Klo16 hain Tytön taas lastentarhasta, ja sillä aikaa Manta oli oksentanut eteiseen. Itse koira makoili olohuoneen oven edessä, eikä tullut tervehtimään! Tästä alkoi kova huoli.
Loppuilta oksennettiin, kaottiin ja maattiin. Ruoka ei kelvannut (MANTALLE!!).
Saatuani lapset nukkumaan kasin jälkeen, soitin Ystävälleni josko hän voisi tulla lapsenvahdiksi että pääsisin viemään Mantan
lääkäriin. Hänen miehensä tuli. Manta ei enää suostunut edes kävelemään, piti kantaa autoon.
Eläinlääkäri oli joku ihme himmaaja...
"Joo, vettä ois keuhkoissa?"
No on on, mutta miksi koira on NIIIN apaattinen? Ja yhtäkkiä?
"Annan nesteenpoistolääkettä"
Joo, mutta entä se kohtu, onko siellä nyt se tulehdus?
"Voi olla, mutta varmasti kun saa tätä nesteenpoistolääkettä niin olo paranee." "Kuume on kyllä kova" Miten ois kohtutulehdus?
"Annan kuumetta alentavaakin lääkettä, sitten varmasti helpottaa."
Mutta mistä se kuume johtuu?
"Joku pöpö, annan jotain oksentamisenestoonkin."
Aikamme "keskusteltuamme" ja sentään munuaisarvot tarkastettua lähdin kotiin, koira kainalossa. Kuristava tunne kurkussa, miksi sitä ei päästetty jo pois? Paraneeko se muka vielä? Miten joku voi ajatella, että sillä saattaa olla vaikka keuhkoissa se tulehdus (ei siis välttämättä kohtutulehdus), siis tulehdus tullut kun syö Baytriliä, ja sitten se lähtee sillä samalla lääkkeellä pois? Miten on mahdollista, että koira ensin paranee jollain antibiootilla ja sitten tila romahtaa ja ei muka ole mitään hätää?
Ilta ja yö meni hyvin, Mantan olo helpottui. Ja samalla emännän aavistuksen, jos eläinlääkäri oli sittenkin oikeassa?

5.12.
Aamulla Manta söi vähän, ja samalla heräsi pieni toivonliekki, ehkä, ehkä..
Aamupäivästä kuitenkin rakas koirani vain makasi, makasi ja makasi. Ei mitään merkkiä paremmasta.
Iltapäivällä taas eläinlääkäriin. Lisää nesteenpoistolääkettä keuhkoihin ja uutta antibioottia suoneen. Tämä
eläinlääkäri ei sentään enää suositellut leikkausta. Mutta käski katsomaan maanantaihin. Miksi kukaan ei kuuntele minua kun puhun eutanasiasta???????????? Ei, en minä halua luopua Mantasta, enenen. Mutta vielä vähemmän minä haluan katsoa kun se kärsii, kun se vain on, vaikkei enää olekaan. Mutta en tarpeeksi, sillä lähden koiran kanssa eläinlääkäriltä pois, ja kiroan itseni, etten nyt tee oikein rakkaalle ystävälleni....
Iltaan mennessä ei mitään muutosta, mitä nyt kieltäytyi taas syömästä. Juo sentään, ja pissaa.
Mutta on se säälittävä, ja kurja, ei se ole minun Manta, ei se heiluta edes häntäänsä, ei kävele, ei kerjää, ei puuhaa. Makaa vain...
Aamulla taas lääkäriin...? Mitä se hyödyttää...?